keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Sininen talo ja Villa Vilppula pakkaspäivänä 16.2.2011

"Helmikuu on tullut,
tulleet valkohanget,
pakkasherra nurkissa jo paukuttaa.
Kaikki, jotka elää,
unestansa herää,
suksin, kelkoin hangelle nyt kiiruhtaa."

Sinisessä talossa ja Villa Vilppulassa on herätty helmikuiseen keskiviikkoaamuun varsin kylmissä merkeissä. Pakkasherra on ollut hurjana, aamulla mittari näytti -23,6 astetetta. Toki tiedetään, että osassa kaupunkia on ollut paljon kylmempää, - 30 asteen lukemia.

Helmikuun runon sanat eivät tänään ole käyneet toteen. Ei ole ainuttakaan suksin eikä kelkoin hangelle kiiruhtajaa kuvanottohetkellä. Koululaiset ja talojen väki pysyttelevät visusti sisällä lämpimässä. Vain kuvien ottaja, Vilppulan Jukka pyörii kameroineen pakkasessa. Välillä hän käy sisällä lämmittelemässä höyryävän teekupposen äärellä.

Sininen talo, jossa Koivukujan koululla on myös tilat, on saanut aivan uuden ilmeen. Koulun keittäjä-siistijä otti Singerinsä framille ja ompeli raitaverhot osaan ikkunoita ja valkoiset rullaverhot osaan. Tulipa kerralla raikas julkisivu. Naisväki oli asiasta kovin riemuissaan, ja tarjosi ompelijalle herkullisen ruuan lähiravintolassa.
Taloa sisustetaan ja kalustetaan usein talkoilla, mikä tänä päivänä voi kuulostaa harvinaiselta.
Yhdessä tekemisessä on voimaa, toteavat ihanaiset naiset.

Tästä ovesta astelevat koululaiset sisään, ja telmivät välitunneillaan runsaslumisessa pihapiirissä.
Talkkari oli eilen mitannut lumivaipan paksuudeksi 90-91 cm kohdalta, johon ei oltu kasattu
lunta. Edellinen talvi oli lähes samanlainen lumen määrältään. Vilppukujan asukkailla on onneksi tilaa siirrellä lumia, niitä ei työnnetä kujalle autoilijoiden ja kulkijoiden harmiksi.

Jukka, ota nyt taloista paljon kuvia joka suunnalta, huutelee Jatta oven raosta. Kyllä, kyllä, tunnen olevani oikea paparazzi tämä järjestelmäkamera kädessäni, Jukka vastaa. Näpit palelevat, turkanen sentään. Kyllä tämä työstä käy.

Talot ovat rakennustyyliltään ja väreiltään yhteen sopivat. Talojen suunnittelu on lähtöisin Vilppulan Jukan ja hänen kollegoidensa ideoista. Jukkahan on ammatiltaan arkkitehti, ja hänen arkkitehtitoimistonsa sijaitsee naapurikaupungissa Joensuussa. Eipä siis ihme, että hän niin innolla kuvaa piirtämiään ja suunnittelemiaan taloja.

Villa Vilppulan julkisivu on sekin saanut pieniä muutoksia. Jatta innostui Sinisen talon verhoista niin, että kätevänä ompelukoneen käyttäjänä ompeli Vilppulan erkkeri-ikkunoihin vaaleansinivalkoiset raitaverhot ja samasta kankaasta markiisit kolmeen eteisikkunaan. Markiisit ovat kuin piste i:n päälle, Jatta kehui verhojaan.
Syystäkin.

Luonto näyttää tänään häikäisevän kauniilta, puhtaalta, satumaiselta.
Talot ovat kuin pehmeässä pumpulissa.

Muutaman kuukauden kuluttua Aurinko taltuttaa Pakkasherran, ja kaunis valkoinen maisema
on muisto vain. Talojen parvekkeille laitetaan kukkalaatikoita, kukkapenkkejä kunnostetaan ja ryytimaita herätellään kasvuun.
Ihana, että meillä on neljä vuodenaikaa!

7 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit talot ja maisemat

    VastaaPoista
  2. Pakkasterveisiä sinulle Maija!

    VastaaPoista
  3. Hei Asta!
    Sanat eivät riitä kertomaan... eivät sitä, miten ihania juttuja olet tehnyt ja eivätkä sitä, miten hyvältä tuntuu saada sinuun jonkunlainen yhteys!! Niin monesti olen sinua koululle kaivannut...
    kevätterveisin Mari

    VastaaPoista
  4. Hei sinä ihana Mari-ystävä.
    Mukava, että löysit tänne sivuilleni. Tämä on kai sitä "korviketta" koulun mukaviin askartelu- ja käsityötunteihin.
    Olen poikennut kyllä koululla, mutta emme ole osuneet kohdakkain.
    Jospa soittelisimme.Toivoisin sinun tulevan katsomaan livenä näitä nukkekoteja, ja samalla voisimme vaihtaa kuulumisia.
    Terveisin Asta

    VastaaPoista
  5. Näissä kuvissa lienee sitä talven harmoniaa.

    VastaaPoista
  6. Hei Asta,
    laitathan sähköpostia, niin voidaan vaihtaa numeroita, en viitsi laittaa numeroa tänne.
    mari.kaakkurivaara@gmail.com

    VastaaPoista