keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Vilppulan väki kesätunnelmissa

Villa Vilppulan ja Sinisen talon väki mietti yhdessä mitä kaikkea mukavaa tulevana kesänä voisi tehdä.
Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että perheelle annetaan paljon aikaa.
Käydään uimassa, lennätetään leijoja, pyöräillään, pelataan sulkapalloa, maalataan leikkimökki... ja sateen sattuessa keksitään sisätekemistä.

Välillä voi istahtaa terassille tai puutarhaan, lukea kirjaa....

heittäytyä pitkäkseen, katsella poutapilviä
ja unelmoida.

Matka palmujen katveeseen, meren ranalle ja lämpimään houkuttelisi Jattaa ja Jukkaa.
Ah, hyvää ruokaa, loikoilua, uintia ja välillä nähtävyyksiin tutustumista.
Mikäs olisi sen somempaa. :)

Kävelylenkki metsässä antaisi energiaa ja tuulettaisi mukavasti ajatuksia.
Suomalainen koivumetsä on kaunis.

Lapset odottavat jokakesäistä pääsyään sirkukseen. Iloa ja hauskuutta on luvassa Sirkus Finlandiassa.
Siellä nautitaan esityksistä ja liikkuvista laitteista...
ja tietysti myös hattaroista.

Kesällä on mukava poiketa torille ostamaan tuoreita vihanneksia, marjoja, kaloja, sieniä ja kukkia.
Toritunnelmassa on jotain käsittämätöntä. Se pitää kokea ja aistia. Torin tuoksut ovat vailla vertaa, samoin värit.
Kahvi ja karjalanpiirakka maistuvat torikojussa paremmalta kuin missään muualla.

Kesämökillä voi seurata ohiajelevia laivoja ja veneitä. Iloinen huiskutus saa hyvän mielen niin veneilijöille kuin rannalla oleville.
" Vem kan segla förutan vind? Vem kan segla utan åror?
Vem kan skiljas från vännen sin,
utan att fälla tårar."

Eikä mikään voita auringonlaskuja! Niissä on taikaa aina vain ja uudestaan.

Vilppulan väki, Sinisen talon poppoo, Koivukujan koulun henkilökunta ja oppilaat
sekä Asta
toivottavat kaikille teille oikein hyvää kesää!

"Sipaiskoon kesä sinua lempeällä siivellään
ja avatkoon sinulle aurinkoisten polkujen portin!"

8 kommenttia:

  1. Ihania kesätunnelmia!!!

    Hyvää kesää Vilppulaan! Tullaan poikkeamaan :-)

    VastaaPoista
  2. Vau, mukavaa kesämeininkiä. Hauskoja taustoja.

    VastaaPoista
  3. Mare hei ja kiitos taas käynnistä!
    Kesä ovella jo Vilppulassakin,
    mieli kepeä ja leppoisa.

    VastaaPoista
  4. Kivoja kesäsuunnitelmia Vilppulan ja Sinisen Talon väellä. Toivotaan, että tulisi lämmin kesä ja voisimme nauttia auringosta. Toki sadepäivinäkin voi keksiä tekemistä.

    Harmi, kun kaikkia blogeja ei pääse kommentoimaan. Tämänkin kirjoituksen jouduin kirjottamaan anonyymina sinulle. Tuo blogin ongelma taitaa olla jossain syvemmällä, koska moni valittaa, että ei pääse kommentoimaan.

    Oikein ihanaa kesän odotusta sinulle ja Vilppulaan.
    T; Eila.

    VastaaPoista
  5. Eila hei!
    Kiitos taas visiitistäsi. Ovet ovat sepposen selällään kesään, saa luvan tulla!
    Aina kesä on niin tervetullut.
    Harmi, että kommenttiloota ei toimi, missä
    vika sitten piileekin.
    Kuullaan taas, Asta

    VastaaPoista
  6. Ompa teillä hauskat suunnitelmat,toivotaan aurinkoisisia päiviä,minulla sama vika,kuin Eilalla.Oikein hyvää alkanutta viikkoa Vilppulaan,T.Ritva.

    VastaaPoista
  7. Hei Ritva!
    Kiitos toivotuksista.
    Onpa harmi, että sinullakin prakaa
    kommentointiosasto.
    Olet sinäkin nyt nimen kanssa esiintyvä
    anonyymi.
    Terveisiä!

    VastaaPoista