perjantai 12. elokuuta 2011

Klaara, nimipäiväsankari perjantaina 12.päivä elokuuta

Tänään 12.elokuuta on Klaaran nimipäivä, ruotsalaisen kalenterin mukaan juhlaa viettää Klara.
Koivukujan koulun mukava rehtori Klaara Frimodig on saanut ison kimpun nimipäiväkukkia mieheltään Kurtilta.
Miten ihmeessä muistit päiväni, Klaara kyselee. Muutenkin meillä on ollut niin paljon puuhaa matkalta palattuamme. Matkatavaroiden purkamista, pyykkäystä, kukkien kastelua
nurmikon leikkuuta ja ties vaikka mitä.
Enhän minä voi unohtaa sinun päiviäsi, kun ne ovat aina tässä loman loppuvaiheessa.
Nehän muistuttavat koulun alkamisesta, Kurt kiusoittelee.

Lämmin halaus ilahduttaa Klaaraa. Olenkin aina ajatellut, että päivääni voi juhlistaa loman lopettajaisjuhlana, Klaara selvittää. Hyvästelen kai jo vähän kesää siinä samalla.

Voi miten rentouttava kesä meillä on ollut, Klaara toteaa. En ihan heti muista milloin olen nauttinut kalareissuista niin paljon kuin menneellä viikolla Fransin kanssa Ahvenanmaalla, Kurt jatkaa.
Frimodigien koko perhe: Klaara, Kurt, kaksostytöt Moona ja Linnea sekä perheen poka Martin oli kutsuttu viimeiseksi lomaviikoksi Ahvenanmaalle Fransin ja Fionan vieraiksi.
Lapon saarella perhe nautti luonnonmukaisesta elämästä vailla internettiä, facebookia, tv:tä ja lähes kaikkia sähköllä toimivia laitteita.
Kun ympäristö pelkistyy, mieli kulkee mukana.
Kiireinenkin rauhoittuu.

Kurt halusi ottaa päivänsankarista valokuvan muistojensa albumiin.
Siinä hän on, ihana Klaarani.

Koivukujan koulu kylpee vielä loma-auringossaan. Siistijät ovat pesseet koulun ikkunat, luokat kiiltävät puhtauttaan ja kaikkialla tuoksuu hyvältä, puhtaalta.
Muutama päivä, ja koulun hiljaisuus on tipo tiessään.


Luokka näyttää autiolta ilman oppilaita ja opettajaa. Sieltä puuttuvat nyt ne tärkeimmät.
Lapset kirmaavat vielä lomallaan ja keräävät voimia ensi viikolla alkavalle koulutyölleen.
Koivukujan koulu avaa ovensa tiistaina 16.elokuuta klo 9.00.

Klaara-rehtori ei malta pysyä poissa lomallakaan. On paljon suunniteltavaa vielä ennen oppilaiden tuloa. Kaiken tulee olla valmiina, tip top kunnossa!
Maanantain opettajien suunnittelupäivään on ideoitava vielä muutamia asioita.
Muuten paketti alkaa olla koko lailla valmiina!

Koulutyö on minulle suuri ilo, nautin siitä. Virkistävän loman jälkeen on taas mukava tavata oppilaat ja kollegat, Klaara kiteyttää.

Jos näin ei olisi, olisin väärässä paikassa.
Tervetuloa Koivukujan koulun koko väki
Siniseen taloomme
tiistaina 16.8.
Tehdään alkavasta lukuvuodesta
meille kaikille hyvä!



10 kommenttia:

  1. Onnea vaan Klaaralle näin jälkikäteen,niin kohtahan ne luokat täyttyvät,onnea kaikille koululaisille siellä Vilppulassakin,hyvää elokuun jatkoa:)

    VastaaPoista
  2. Ritva hei!
    Piipahdit taas Vilppulassa, joka kesän
    ajan on ollut melko hiljainen.
    En mieli kesäaikaan paljoa koneelle,
    kun on niin paljon mielenkiintoista
    muuta puuhaa. Matkoja, kesävieraita...
    tai sitten vain jouten oloa.

    VastaaPoista
  3. Paljon paljon onnea Klaaralle.
    Ja kiva kun Kurt muisti hänen nimipäivänsä, vaikka puuhaa on ollut kesän aikana paljon. (mielissään Klaara tuntui olevan.)
    Klaara ja Kurt ovat niin kaunis pari.

    Niinpä.. koulut tosiaan alkavat. Tuntuu, että kesä on mennyt liian nopeasti.
    Ja uskon, että useimmat oppilaatkin ovat jo innoissaan koulujen alkamisesta. Ainakin, jos opettajana on samanlainen herttainen opettaja kuin Klaara on.
    Toivotan oikein hyvää koulun alkua sinne Koivukujan koululle ja koko Vilppulan väelle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Eila-ystäväiseni!
    Kouluajatukset ne vain pyörivät niin minun kuin
    Koivukujan koulun opettajien mielessä. Tosin sillä erolla, että olen niistä ollut jo puolitoista vuotta vapaa.Silti aihe on minulle aina yhtä rakas!

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea Klaaralle näin jälkikäteenkin!
    Klaara oli varmaan mielisään kun Kurtkin muisti ja huomioi hänen nimipäivänsä.

    Kohta luokat täyttyvät oppilaista, ja joissakin paikoissa on jo täyttyneetkin, mutta Koivukujan koulu täyttyy varmaan 15.8.
    Onnea kaikille koululaisille siellä koko Vilppulan porukalle. hyvää elokuun jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Seija!
    Elokuuta tässä viedään taas vauhdilla
    eteenpäin. Pitää ihan pysähtyä, että
    muistaa nauttia kesän viimeisestä kuukaudesta.
    Nukkekotikin herää elämäänsä,
    kun ilmat viilenevät. Niin arvelisin.

    VastaaPoista
  7. Hei Asta.
    Käyhän nappaamassa minun blogistani itsellesi kauniit vaaleanpunaiset ruusut.
    Hyvää syksyä sinulle ja terveiset täältä metsän keskeltä.

    VastaaPoista
  8. Hei Asta!
    Hyvää loppusyksyä Sinulle ja Villa Vilppulalle! Tapaillaan taas näissä merkeissä...
    Terveisin,
    Vaula

    VastaaPoista
  9. P.S. Mistä olet saanut nuo hienot talot?

    VastaaPoista
  10. Vaula hei!
    Olipa mukava saada postiasi!
    Olen ostanut "Sinisen Talon" nettikaupasta Piironki.Löytyy googlaamalla. Sivupalkissa lukee "nukkekotien maailma". Siellä on edelleenkin aivan samanlainen talo.
    Valkoisen talon, Villa Vilppulan ostin myös netistä, Nukkekoti ja Lelu-liikkeestä.
    Finn Aimo on nettiliike,jossa myydään nukkekoteja. Dolores on myös hyvä vinkki, jos haluaa tilata netin kautta nukkekotitarvikkeita.
    Mukavia hetkiä nukkekotimaailmassa Vaula!
    Iloa syksyysi, terveisin Asta

    VastaaPoista