Vauhdin hurmaa

Gun Hedberg säteilee onnellisena Vilppulan portailla. Hymy tulee huulille vieläkin, kun hän muistelee kuukausi sitten puolisonsa kanssa vietettyä 10-vuotishääpäivää.

Gun avioitui valokuvaaja Hans Hedbergin kanssa 10.10.2001 tunnelmallisessa pienessä kirkossa Ilomantsin Naarvan kylässä.

Jo tuolloin, hääpäivänään 10.10.2001 Gun olisi halunnut lähteä Hansinsa kanssa häämatkalle Vespalla.....

... elokuvan "Loma Roomassa" tyyliin. Kaunis Audrey Hepburn ja komeaakin komeampi Gregory Peck huristelivat leffassa Vespalla pitkin Rooman katuja rakastuneina.

Siinä oli jotain satumaisen ihailtavaa.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Sinisen talon ja Villa Vilppulan pihassa seisoo kaksi upeaa menopeliä: toinen Gunin, toinen Hansin.

Ei liene vaikea arvata kumpi kuuluu Gunille, kumpi Hansille. Menopelien tarina onkin sitten

toinen juttu. Hans ojensi 10-vuotishääpäivän aamuna Gunille vaaleansinisen kirjekuoren, jonka sisällä olevaan hentokukkaiseen kirjeeseen oli kirjoitettu:

"Me kymmenen vuotta yhdessä olleet onnelliset pakkaamme pienet laukut

ja matkaamme junalla+bussilla Forssaan. Paluumatkan teemmekin omilla menopeleillä.

Nautitaan syksyn värikkäästä maisemasta, kuten 10 vuotta sitten."
Rakkaudella Hans

Kun VR ja Tampere-Forssa-bussi olivat kuljettaneet nämä kaksi onnellista Forssaan sukulaisten luo juhlistamaan hääpäiväänsä, olikin edessä jymy-yllätys. Sukulaiserheen pihassa komeili kaksi isoa pakettia. Toinen oli vaaleansininen valkoisine rusetteineen, toinen kirkkaankeltainen hopeanvärisine rusetteineen.

Hans oli ostanut hääpäivän kunniaksi Gunille skootterin ja itselleen moottoripyörän.

Ei sen enempää eikä vähempää!

Iloisen juhlaviikonlopun jälkeen alkoikin sitten kotimatka, omilla ajoneuvoilla!

Forssan tyykitehtaat vilistivät silmissä, kun punakypäräinen pariskunta mennä viilletti kohti Outokumpua.
Ajellessaan Gun muisteli ihailemansa elokuvan "Loma Roomassa" tunnelmaa.

Tässä me ajelemme Audreyn ja Gregorin lailla...onnellisina halki Suomen.

Vauhdin hurmaa ja syksyisiä maisemia piisasi.

Tampereen Pispalassa ajopelit laitettiin parkkiin...

...ja mentiin syömään kalaravintolaan. Motoristi nappasi tottuneesti skootteristinsa kainaloonsa.

Herkulliset ahvenfileet kanttarellikastikkeen kera maistuivat nälkäisille ja jälkiruokakahvit virkistivät molempia kuskeja. Hymyssä suin taas baanalle asfalttia nielemään. :)

Ennen matkalle lähtöä vielä naisellinen katsaus onko käsiveska mukana. Onhan se.

Halaus ...

...ja niin matka jatkuu.

Taas ollaan muutama sata kilometriä lähempänä päämäärää.

Hei kaikki Sinisen Talon ja Villa Vilppulan ihmiset, täältä tullaan!

Hansin sitruunankeltainen ajokki loisti uutuuttaan ja keräsi matkalla monen monta ihailevaa katsetta.

Gun puolestaan totesi Vespan olevan niin hänen juttunsa. Tällä hän tekee vielä monta mukavaa reissua.

Kulmakunnan pojat tulivat oitis ihastelemaan pariskunnan ajoneuvoja Vilppulan pihalle.

"Loma Forssassa" sopisi täydellisesti meidän elokuvamme nimeksi, Gun totesi matkan jälkeen.

Ja sinä Hans olet minun Gregory Peckini!

Pihaleikit Vilppulassa

Huh huijakkaa, mitä täällä Vilppulan pihassa oikein tapahtuu?

Helmisen Totti on kiivennyt puuhun, tosi korkealle kuuseen.

Ei mitään hätää, sillä hän on ketterä kaveri eikä ihan heti tunne korkeanpaikan kammoa.

Kylläpä pihan lapsia asia kiinnostaa, seuraavat niin jännittyneinä tilannetta.

Täältä on loistavat näköalat melkein Amerikkaan asti, Totti huutelee alhaalla seuraaville kavereilleen.

Tai ainakin Outokummun keskustaan, hän korjaa.

Niin.....tai lähirivitaloille ainakin. Terveisiä sinne Nissisen Iidalle!

Mitäs ihmettä nyt tapahtuukaan? Kikkarapäinen Liinu-neiti ei tahdo jäädä kakkoseksi, vaan kiipeää ketteränä tyttönä Totin perässä toisen kuusen latvaan.
Lähes henkeä pidätellen ystäväporukka jännittää Liinun touhua, mutta toteaa hänen olevan ainakin yhtä vikkeläkinttuinen kuin Totti.
Jep, jep, hurraa, hurraa Liinu!

Nyt ollaan piilosilla!
Se on leikki, jota kaikki lapset rakastavat. Mattsonin Amanda on laittanut silmät kiinni, kädet silmille....ja laskee viiteenkymmeneen. Yksi, kaksi, kolme....

Sillä aikaa lapset porhaltavat piilopaikkoihin Amandalta näkymättömiin,

kuka minnekin metsän kätköihin.

Täällä olen suojassa puiden ja saniaisten takana, miettii pirtsakka oranssipuseroinen Maisa.

Toivottavasti paitani kirkas väri ei paljasta minua.

Hei, täällä on kangasrouskuja, hän kajauttaa isolla äänellä ilmoille!

Nyt hänet on ainakin nähty.

Kohta Amanda huutaa Maisan pois piilopaikastaan.

Liinu tässä taiteilee metsän siimeksessä. Havunneulaset pistelevät välillä kasvoihin, ja jalkakin liukastuu märällä mättäällä. Se ei kuitenkaan haittaa leikin kulkua, piilosilla kun on niin mukavaa.

Hedbergin Eino päätti sitten piiloutua Vilppulan talon alaparvekkeelle. Hetken hän oli turvassa, kunnes sitten Totti antoi Amandalle vinkin katseellaan kaverin piilopaikasta.

Einon ja Totin välille syntyi äänekäs sanaharkka.

Tosi epistä vinkata toisen piilopaikasta, Eino sanoi harmistuneena.

En minä sinua paljastanut, Totti intti. Minulla lensi roska silmään, ja räpyttelin silmiäni sinun suuntaasi.

Joo, joo, luuletko minun uskovan, Eino mutisi.

Peli jatkui kunnes viimeinenkin "räpyttelijä" löydettiin piilostaan.

Liinu ja Amanda olivat ennen leikkien alkua piirtäneet asfaltille ruudut hyppäämistä varten.

Tämä on tyttöjen mieleen.

Kaksostytöt Mona ja Linnea tarttuivat hypinnaruun, ja siitäkös alkoi taas uusi pihaleikki.

Iloinen asia on se, että pojatkin tulivat mukaan odottamaan hyppyvuoroaan.

Aluksi he olivat jotenkin tyttöjä kankeampia hypyissään, mutta pian löytyi se oikea kupletin juoni.

Kymmenen tikkua laudalla viehättää tämänkin piha-alueen lapsia, kuten niin monia edellisiä sukupolvia aikoinaan. Nämä kaikki ovat niitä samoja yksinkertaisia, hauskoja, kehittäviä leikkejä, joita voi kutsua perinneleikeiksi. Ne siirtyvät sukupolvelta toiselle, kokoavat yhteen kylän lapset ja siitä iloinen ja turvallinen yhdessäolo alkaa.

Voi tätä riemua ja touhua lähimetsässä ja pihapiirissä! Vilppulan lasten leikkeihin tarvitaan

hyvin yksinkertaiset välineet: hyppynaru, puupalikoita ja tikkuja, liitua ja kivi ruudun hyppäämiseen....ja tietysti iloisen innostunut mieli!

Chileläiselle Adelina Perezille leikkihetkestä tuli myös oikea tutkimusmatka. Sammalmättäällä hän ei voinut olla ihmettelemättä punaisia puolukoita, joita saattoi popsia suuhunsa kesken leikin.

Sienitietouttakin saatiin siinä välillä.

Kesken parhaimpien leikkien kuului useasta pihapiiristä tuttu huuto: LAPSET SYÖMÄÄN !

Äidit asialla, kuinkas muuten.

Oli aika jättää leikit sikseen tältä päivältä.

Lähimetsä hiljentyi kaikessa kauneudessaan.
Huomenna on taas uusi päivä ja uudet leikit.

Postia Eilalta

"Lumouksen" Eila ilahdutti minua tällä herkänkauniilla kuvalla.
Postia on mukava saada, tällaista varsinkin.
Kiitos Eila!

Vastaan nyt viiteen kysyttävään asiaan:

1. Käsityö, josta olet ylpeä ja jota arvostat eniten.
Se lienee iso ommeltu adventtikalenteri, jonka ripustin verhoksi aikanaan
luokkani ikkunaan.
Mallin kalenteriin sain tila-ohjelmasta tv:stä vuosia sitten.
Valkoinen verho, jossa 24 taskua (20x20 cm),
taskuissa numerot ja veikeät tontut.
Taskuihin sujautin pienen herkun ja jouluisen runon tai tarinan, joka piti lukea ääneen.

2. Kaunein rakennus, jonka olet nähnyt.
Ihailen suomalaisia harmaita latoja!

3. Laulu, joka koskettaa sinua eniten.
Juuri nyt Con te partiro´(Time to Say Goodbye-Tää yö)
Pentti Hietasen laulamana

4. Minkä asian koet arjessa raskaaksi?
Puolentoista vuoden ajan olen saanut kuulua onnellisten joutilaiden, eläkeläisten, joukkoon.
Kun kaiken lisäksi asun Joutenkadulla, eivät työt ainakaan paina mieltäni kuten aikanaan hetkittäin työelämässä.
Huolet ovat laajemmalla....kun avaan leppoisina aamuinani sanomalehden, en voi välttyä

huolestuttavilta asioilta.

5. Mistä asioista arjessasi nautit eniten?
Kun lenkin jälkeen voin mieheni kanssa mennä päiväsaunaan.
Kun tyttären perhe tulee lapsineen mummilaan ja teemme eväsretken luontoon.
Kun nuorimman pojan pikkuneiti puhuu Skypessä ja nauraa meidän yhteisille hauskoille jutuille...
tai kun vanhimman pojan perhe pääsee lomalla luoksemme useaksi päiväksi.
Nautin tehdä hyvää ruokaa, kattaa kauniisti,
sytytellä kynttilöitä ja jutella kasvokkain läheisten ja ystävien kanssa.
...
ja puhua puhelimessa pitkään ja hartaasti!

Taidepäivä Vilppulassa

Lokakuun luonto on huikaissut väriloistollaan. Sen innoittamana Ellen on etsinyt esiin maalaustelineensä ja väripalettinsa, eikä inspiraatiota ole tarvinnut kauaa odottaa. Kankaalle hän on maalannut näkymän ullakkohuoneen ikkunasta: kadun, jota reunustavat syksyisessä asussa olevat koivut. Turhaan ei tätä pikkukaupunkia kutsuta koivujen kaupungiksi.

Aikanaan ne istutettiin sitomaan kaivoksen ympärillä olevia maa-alueita.

Kaikkina vuodenaikoina nuo lukuisat koivut näyttävät kauniilta.

Ne suorastaan häikäisevät.

Taidepäivä jatkui hauskalla valokuvauksella. Hedbergin Hans on ammattikuvaaja, ja hänpä keksi tuoda Vilppulaan mukanaan harmaan valokuvakehyksen. Se sai luvan olla inspiraation lähteenä.
Jatta ja Jukka olivat ensimmäinen kuvattava pari. Ohjeeksi kuvaukseen Hansin vinkki kuului näin:
Valitse mieluinen kuvauspaikka, ota mukaasi kehys ja aseta se hauskan luovasti kuvaan.

Jatta ja Jukka onnistuivat löytämään nopeasti mieluisan tavan olla kuvattavana.
Naiselliseen tapaansa Jatta ujutti muhkean paksun poninhäntänsä kehyksen ulkopuolelle,
ja sekös Jukkaa huvitti.
Tukka taitaa olla iso osa identiteettiäsi, hän kuittasi.
Ainahan sitä parhaat puolensa haluaa kuvaan, kun kerrankin ollaan ammattilaisen edessä valokuvattavana, Jatta vielä jatkoi.

Fiona ja Frans siinä pähkäilevät mihin asettua.

Yli 40 vuoden yhteiselon kokemuksella kuvauspaikka löytyy helposti, ja kuvista tulee kerrassaan kauniit.
Tyylikkäästi harmaantunut pari näyttää viehättävällä tavalla "yhteenhioutuneelta",
elämänkokemus välittyy tyyneytenä ja aistikkuutena.
Heistä näkee, että yhteinen polku on hionut mahdolliset särmät. Nyt on aikaa nauttia toistensa seurasta.

Chilestä talvella muuttanut Perezin pariskunta hurmaa tummuudellaan ja eloisuudellaan.

Kuvaan he kyllä asettuivat varsin maltillisesti kesken arjen touhujen. Rosana-rouva pöyhötti hiuspehkoaan pari kertaa koholle, ja se oli siinä. Kuvauksen jälkeen he järjestivät ystäväperheelle santiagolaisen illan herkullisine ruokineen ja kauniine musiikkeineen.

Paolo-isä toimi kokkina ja tarjoilijana, eikä selvästikään ollut ensi kertaa asialla.
Keittiöstä tulvahti vahvojen mausteiden sekoittama ruuan tuoksu ulos asti.

Kuvaan pääsi vielä punahiuksinen pariskunta Ellen ja Martin, jotka asuvat Tampereen Pispalassa.
Heitä ei mitenkään voi ajatella hitaiksi hämäläisiksi asuinpaikkansa mukaan.
Sukujuuret ovat tosiaankin täällä Pohjois-Karjalassa, ja sen kyllä näkee ja kuulee.
Kuvauspaikaksi he valitsivat raitatapettisen huoneen, jonka värit sopivat mainiosti heidän
hiustensa ja vaatteittensa sävyihin.

Olen syksyn lapsi ja saan voimaa syksyn väreistä, Ellen kiteyttää kuvauksen lomassa.
Juuri tähän vuodenaikaan puhkun energiaa ja intoa aloittaa uusia juttuja.
Astanga-jooga ja valokuvauskurssi ovat juuri nyt minun juttujani.
Niin, ja joka viikonloppu tarjoan perheelleni uudella reseptillä tehtyä ruokaa.
Saas nähdä milloin nuo uudet reseptit vaihtuvat vanhoihin tuttuihin,
Martin kuiskaa.

Nyt minä täräytän tämän kehyksen kaulaani, Martin tuumaa.
Kiharapilvi- nimisen kampaamon omistaja Ellen poseeraa tyytyväisenä
kutrit ojennuksessa rakkaan miehensä rinnalla.

Olipa tämä taidepäivä onnistunut.
Kaikkea se upea syyspäivä ruskan väreineen teettääkin!
Inspiraatio voi iskeä tavallisena arkimaanantaina
kuten nyt
Raimon päivänä
lokakuun kolmantena.