tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kesän tunnelmakuvia Vilppulasta

Ison kartanon hoito kesällä vie paljon aikaa. Töitä riittää niin sisä- kuin ulkotiloissa. Onneksi juuri nyt talossa on sukulaisperheitä visiitillä, joten vapaaehtoisia töihin tarttujia on myös useita. Yksi leikkaa nurmikkoa, toinen hoitelee kukkia, kolmas huolehtii kauppa-asioista jne. Tarvitaan kokkaajaa, lapsenvahtia, pyykkääjää ja ties mitä.

Kun ilta koittaa, talo rauhoittuu ja hiljenee.
Silloin aikuiset kokoontuvat puutarhaan yhteiseen hetkeensä.
Kesäisiä tapaamisia ei voita mikään!

Jutta, Jukka ja kodinhoitaja Linda pakkasivat lasten ruokia, vaippoja ja leluja koreihinsa. He päättivät tehdä pienen retken Aurinkopaikalle. Uusi terassi on herännyt eloon kesän myötä, ja nyt pienille pilperoisillekin haluttiin näyttää paikkaa. Linda oli kameran takana ja ikuisti tapahtuman muistojen albumiin.

Jatta ja Jukka halusivat järjestää muille vauvojen vanhemmille pienen vapaahetken vaippojen vaihdosta, leikittämisestä ja syöttämisistä. Olipa tilanne harvinainenkin, sillä vain yksi vauva oli unten mailla vaunuissaan kuvaa otettaessa. Vauvojen jokellus oli välillä niin hupaisaa kuultavaa, että kuvaamisesta ei tullut tolkkua. Linda tikahtui nauruunsa, eikä kamerakäsi ollut parhaassa balanssissa. Kuvia saatiin, onneksi.

Tilanne terassilla oli hyvin rauhallinen ja leppeä. Suurempia vaaratilanteita ei ollut näköpiirissä pienokaisten kanssa. Ei ainakaan sylitettävillä....

Kunnes.....Vilppuloiden kolmosista kaksi innostui kokeilemaan kiipeilytaitoaan ja keikkumaan tuoleilla. Tuolien pehmusteistakaan ei ole hyötyä, jos pienet jalat osuvat vahingossa sivuun.

Niinpä Linda katsoi parhaakseen siirtyä kameran takaa lasten luo. Yksi lisäsyli ja yksi silmäpari tuli nyt tosi tarpeeseen. Retki oli onnistunut ja se uusitaan. Kohde on silloin toinen, mennään vauvojen kanssa vaikka picnicille johonkin oikein vauvaystävälliseen paikkaan.

Siellä voisi olla nurmikkoa tai hiekkaa...tai vettä.

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia nuo, joissa kaksoset keikkuvat tuoleilla! Jotenkin voin samaistua Lindan tilanteeseen: herkullisia kuvakulmia lapsista, mutta "ethän vaan putoa sieltä!"

    VastaaPoista