tiistai 19. lokakuuta 2010

Yllätys koulun pihalla

Oppilaat olivat olleet tutustumiskäynnillä Juuan Nunnanlahdessa, joka on tunnettu vuolukiviesiintymisistään. Vuolukivi puolestaan on pehmeää, tiheää ja hyvin lämpöä varaavaa kiveä, joten siitä tehdään uuneja ja erilaisia koriste- ja tarve-esineitä. Mielenkiintoinen reissu, kertoi Linnea. Taas opittiin uutta, iloitsi Hans. Ympäristötiedon tunnilla oli juuri luettu eri kivilajeista, joten tutustumismatka sopi mainiosti opetussuunnitelmaan.
Juuka on kuuluisa vuolukiviesiintymisistään, mutta myös paikallisesta uuninrakennusosaamisestaan. Koko Koivukujan koulun väki ihasteli toinen toistaan kauniimpia uuneja.
Minä haluaisin kotiini juuri tuollaisen uunin, kuului tämän tästä.

Mutta mitä ihmettä oli tapahtunut koulun pihalla seuraavana aamuna? Siellähän oli vuolukivestä muotoiltu kuutio, jolla on mitä ilmeisimmin käyttöä koulun pihalla. Mitä se voisi olla? Miksi siinä lukee MÖKÖ?
Oppilaiden mielenkiinto heräsi.

Osa koululaisista istui koulun rappusilla seuraamassa tilannetta. Tapio-opettaja ja Marjaana-opettaja kertoivat iloisen uutisen. Nunnanlahden Uuni oli lahjoittanut koululle kiven istuimeksi. Ihan tavallisesta istuimesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan tämä on MÖKÖTYSKIVI.
Opettajat kertoivat, että jos sinua oikein "hatuttaa", harmittaa tai hermostuttaa, voit istua kivellä ja hieroa kädelläsi sen sileää pintaa. Kohta huomaat kuinka olosi helpottuu, tulee parempi mieli.
Kiven antama myönteinen energia tulee kaksi miljardia vuotta vanhasta Nunnanlahden vuolukivestä, jota kutsutaan myös IHMEKIVEKSI sen ainutlaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi.

MÖKÖ-mökötyskiveä halusivat kaikki testata oitis. Tässähän voi istua ja miettiä omia ajatuksia, sanoi yksi oppilaista. Pinta on sileä kuin persikka, ihan super hyper sileä. Vaude!

Mökö-kivellä voit istua yksin tai kaverin kanssa. Toimii!

Kotonakin saisi olla yksi MÖKÖ-kivi, kiteytti Amanda. Kun oikein harmittaa, voisi siihen istahtaa. Niin, ja siihen voisivat istua myös isä ja äiti, jos heillä palaa pinna meihin, lisäsi Maisa.
Tosi hieno keksintö, tämä MÖKÖ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti