Pihaleikit Vilppulassa

Huh huijakkaa, mitä täällä Vilppulan pihassa oikein tapahtuu?

Helmisen Totti on kiivennyt puuhun, tosi korkealle kuuseen.

Ei mitään hätää, sillä hän on ketterä kaveri eikä ihan heti tunne korkeanpaikan kammoa.

Kylläpä pihan lapsia asia kiinnostaa, seuraavat niin jännittyneinä tilannetta.

Täältä on loistavat näköalat melkein Amerikkaan asti, Totti huutelee alhaalla seuraaville kavereilleen.

Tai ainakin Outokummun keskustaan, hän korjaa.

Niin.....tai lähirivitaloille ainakin. Terveisiä sinne Nissisen Iidalle!

Mitäs ihmettä nyt tapahtuukaan? Kikkarapäinen Liinu-neiti ei tahdo jäädä kakkoseksi, vaan kiipeää ketteränä tyttönä Totin perässä toisen kuusen latvaan.
Lähes henkeä pidätellen ystäväporukka jännittää Liinun touhua, mutta toteaa hänen olevan ainakin yhtä vikkeläkinttuinen kuin Totti.
Jep, jep, hurraa, hurraa Liinu!

Nyt ollaan piilosilla!
Se on leikki, jota kaikki lapset rakastavat. Mattsonin Amanda on laittanut silmät kiinni, kädet silmille....ja laskee viiteenkymmeneen. Yksi, kaksi, kolme....

Sillä aikaa lapset porhaltavat piilopaikkoihin Amandalta näkymättömiin,

kuka minnekin metsän kätköihin.

Täällä olen suojassa puiden ja saniaisten takana, miettii pirtsakka oranssipuseroinen Maisa.

Toivottavasti paitani kirkas väri ei paljasta minua.

Hei, täällä on kangasrouskuja, hän kajauttaa isolla äänellä ilmoille!

Nyt hänet on ainakin nähty.

Kohta Amanda huutaa Maisan pois piilopaikastaan.

Liinu tässä taiteilee metsän siimeksessä. Havunneulaset pistelevät välillä kasvoihin, ja jalkakin liukastuu märällä mättäällä. Se ei kuitenkaan haittaa leikin kulkua, piilosilla kun on niin mukavaa.

Hedbergin Eino päätti sitten piiloutua Vilppulan talon alaparvekkeelle. Hetken hän oli turvassa, kunnes sitten Totti antoi Amandalle vinkin katseellaan kaverin piilopaikasta.

Einon ja Totin välille syntyi äänekäs sanaharkka.

Tosi epistä vinkata toisen piilopaikasta, Eino sanoi harmistuneena.

En minä sinua paljastanut, Totti intti. Minulla lensi roska silmään, ja räpyttelin silmiäni sinun suuntaasi.

Joo, joo, luuletko minun uskovan, Eino mutisi.

Peli jatkui kunnes viimeinenkin "räpyttelijä" löydettiin piilostaan.

Liinu ja Amanda olivat ennen leikkien alkua piirtäneet asfaltille ruudut hyppäämistä varten.

Tämä on tyttöjen mieleen.

Kaksostytöt Mona ja Linnea tarttuivat hypinnaruun, ja siitäkös alkoi taas uusi pihaleikki.

Iloinen asia on se, että pojatkin tulivat mukaan odottamaan hyppyvuoroaan.

Aluksi he olivat jotenkin tyttöjä kankeampia hypyissään, mutta pian löytyi se oikea kupletin juoni.

Kymmenen tikkua laudalla viehättää tämänkin piha-alueen lapsia, kuten niin monia edellisiä sukupolvia aikoinaan. Nämä kaikki ovat niitä samoja yksinkertaisia, hauskoja, kehittäviä leikkejä, joita voi kutsua perinneleikeiksi. Ne siirtyvät sukupolvelta toiselle, kokoavat yhteen kylän lapset ja siitä iloinen ja turvallinen yhdessäolo alkaa.

Voi tätä riemua ja touhua lähimetsässä ja pihapiirissä! Vilppulan lasten leikkeihin tarvitaan

hyvin yksinkertaiset välineet: hyppynaru, puupalikoita ja tikkuja, liitua ja kivi ruudun hyppäämiseen....ja tietysti iloisen innostunut mieli!

Chileläiselle Adelina Perezille leikkihetkestä tuli myös oikea tutkimusmatka. Sammalmättäällä hän ei voinut olla ihmettelemättä punaisia puolukoita, joita saattoi popsia suuhunsa kesken leikin.

Sienitietouttakin saatiin siinä välillä.

Kesken parhaimpien leikkien kuului useasta pihapiiristä tuttu huuto: LAPSET SYÖMÄÄN !

Äidit asialla, kuinkas muuten.

Oli aika jättää leikit sikseen tältä päivältä.

Lähimetsä hiljentyi kaikessa kauneudessaan.
Huomenna on taas uusi päivä ja uudet leikit.