tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vilppukujan kuulumisia 8.4.2014

Elämä Vilppukujalla on sujunut tasaisen rauhalliseen tahtiin nämä viimeiset vuodet. Lapset ovat kasvaneet, koululuokat vaihtuneet uusiin ja onpa löytynyt uusia harrastuksiakin. Aikuiset ovat tasapainoilleet kodin ja työn välillä. Aikaa perheen yhdessäoloon pitäisi saada lisää. Ikuisuuskysymyksiä, tuumaavat äidit. Mitäpä tuohon on lisättävää.
  Lähes vuoden ajan vilppukujalaiset ovat käyneet ihmettelemässä isoa rakennustyömaata Paavon puodin kupeessa. Ja ihmettelemistä on kyllä riittänyt, sillä kuukausi sitten valmistui komea nelikerroksinen talo asuttavaan kuntoon. Hulppea Villa Valpuri seisoo nyt ylväänä meidän kaikkien ihastella. Talon arkkitehtuuri noudattaa kadun muiden talojen linjaa: musta katto kuten Villa Vilppulassa ja sinisessä Koivukujan koulussa. Värimaailmakin on yhteneväinen Villa Vilppulan kanssa.
 Lähiseudun asukkaita ihmetyttää kovasti millaista toimintaa taloon tulee. On kuultu jos jonkinlaisia huhuja, että kyse ei olisikaan ihan tavallisesta asuintalosta. Kujalaiset innostuivat toivomaan kuntosalia, käsityöpajaa, pikku putiikkeja, taidepajaa, jumppasalia, taidenäyttelytiloja...jos vaikka mitä.
 Ja sitten, eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä Villa Valpurin alakerran ovelle ilmestyi tyylikäs nuori pariskunta mustavalkoisen dalmatialaiskoiransa kanssa. Paikallislehden toimittaja kuvasi ja haastatteli talon omistajaparia Kummun Sanomiin. Olemme Marianne ja Mårten Matsson Hangosta, kertoi viehättävä pitkätukkainen nuori rouva. Koiramme tottelee nimeä Mozart, ja myöhemmin koko kulmakunta saa kyllä tietää miksi Mozartista tuli Mozart!
Tämä talokomistus kätkee sisäänsä 7 huoneistoa, yksi niistä on meidän omassa käytössämme. Vuokraamme tiloja mitä erilaisimpiin toimintoihin, ja ensimmäinen vuokralaisemme onkin jo perustanut liikkeensä Valpurin tiloihin.
 Cafe` Kaarina on uusi raikas kahvila talon toisessa kerroksessa. Kaarina Turunen muutti Nokialta paikkakunnalle ja iloitsee uudesta hulppeasta tilasta. Nyt voin toteuttaa unelmaani, hän tuumasi. On harvinaista saada kaksi huonetta kahvilatiloiksi. Toisessa huoneessa soi klassinen musiikki taustalla, joten siellä asiakkaina lienee enemmän aikuisväkeä. Toinen on ns. nuorten puoli, ja sinne voi tuoda myös oman koiran mukaansa.Trendikästä kahvilatoimintaa siis.
Vaikka kahvilan kassakone ei vielä ole oikeasti kilahtanutkaan, Kaarina haluaa opetella sen käytön huolella ennen avajaisia.
                                               

 Kahvila on vielä keskeneräinen. Seinille tulee hyllyjä, iloisia tauluja ja julisteita, ehkä muutama kasvikin. Kalusteista suurin osa on jo tullut, joten Kaarina suostui avaamaan ovet meidän ihastella.


Tässä tämä kahden huoneen kahvila raikkaine väreineen. Monenlaista työtä vielä edessä, mutta hiljaa hyvä tulee! Siinäpä touhukkaan Kaarinan motto.

Coca Cola-kaappi ja purukumiautomaatti ilahduttanevat nuorta väkeä.


Mariannen ja Mårtenin oma asunto on sekin vaiheessa. Seinät on jo tapetoitu, katto ja lattia maalattu. Jalkalistat puuttuvat, samoin puuttuu matto ja suuri osa huonekaluja. Mozart istuu tyylikkäästi talonpoikaissohvalla, jonka yläpuolella kunniapaikalla on  ranskalaisen taidemaalarin maalaama taulu Mariannen äidistä. Lokki-valaisin antaa kaunista valoa Matssonien keltavalkoiseen kotiin.
 




Tyhjät huonetilat odottavat yrittäjiä ja puuhaihmisiä. Vilppukujalla jännitys tiivistyy. Millaiseen käyttöön mahtaa kujan korkein rakennus tulla...toiveena olisi, että tiloja olisi kaikille, vauvasta vaariin.


Yläkerran kattohuoneistossa on hauska vinokatto. Tila etsii yhä käyttäjäänsä, ideoijaansa. Nyt se toimii naapurin Astan tekemien huonekalujen varastotilana. Iloinen matto, nojatuolit ja neljä Lokki-valaisinta löytänevät uuden paikan aikanaan. Isoa tilaa tuskin tullaan jakamaan väliseinällä arkkitehdin ehdotuksesta huolimatta. Nyt jäädään odottelemaan Villa Valpurin uutta elämää kahvilanpitäjä Kaarinan sanoin: HILJAA HYVÄ TULEE!





6 kommenttia:

  1. Oioioi, Villa Valpuriin on päästävä pian käymään! Saahan Café Kaarinasta gluteenitonta suuhunpantavaa?!?

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Tiina kaffeelle ja glutenittomille leivonnaisille! Kaarinalla on jokaiselle jotain, taitava ja ahkera kun on. Osoite siis Vilppukuja 4, Paavon puodin naapurissa.

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihanaa on tulla seuraamaan Vilppulan elämää.Mukavaa kevättä sinne.♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ritva! Sinulle myös aurinkoista kevättä! Hauska, että löysit Vilppulan sivuille.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, selasin taas noita suosikeissa olevia blogeja ja huomasin että tännekin oli tullut jotain uutta! Ihania kuvia - taas jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos Lia! Kunhan taas pääsen vauhtiin, sisustan uuden nukkekotini ja kerron uusia juttuja. Tämä mineily on minulle mieluisaa, siihen aina hetkittäin innostuu.

    VastaaPoista