keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Muuttotalkoot


Muuttopäivää oli odotettu pitkään. Villa Vilppula oli rakennettu, mutta huoneet olivat vielä alkuperäisessä kunnossa: lattiat maalaamatta ja seinät tapetoimatta tai kaakeloimatta. Fionan ja Fransin pojan Hansin vaimo Gun ottaakin nyt ohjat käsiinsä. Hän on ammatiltaan sisustussuunnittelija ja esteetikkona auttaa Vilppulan pariskuntaa, Jattaa ja Jukkaa, kartanon sisustuksessa.


Huonekaluja oli hankittu ainakin kolmesta eri firmasta perheen tarpeiden mukaan. Tärkeätä oli käytännöllisyys ja toisaalta huonekalujen yhteensopivuus, kauneus. Ripaus marimekkoa, design-huonekaluja, herkkiä väriyhdistelmiä, valkoisuutta. Siinä Gunin ja Jatan ohjenuora sisustukseen.


Totte ja Lenni Joensuusta olivat suurena apuna Vilppuloiden muutossa. Huonekalut ja tavarat löysivät helposti oikeat paikat. Pojat leikittivät perheen pikkuisia sillä aikaa, kun isommat puuhastelivat muuttolaatikoiden parissa. Perheen kolmosvauvat Ossi, Peppi ja Pessi saivat ansaittua huomiota ja huolenpitoa. Heitä kärrättiin milloin vaunuissa milloin rattaissa. Välillä syli tuntui maailman parhaimmalta paikalta.

Yksi talon tärkeimmistä huoneista on tietysti keittiö, jonne iso perhe sukulaisineen ja ystävineen kokoontuu hyvän ruuan ja seurustelun merkeissä. Keittiö on väreiltään musta-valko-ruskea, mutta saa ajan myötä ripauksen iloisiakin vivahteita. Keittiö on osoittautunut toimivaksi jo nyt, mutta on vielä kovin keskeneräinen.

Perheen Karoliina-koira, valkoinen terhakka buudeli, viihtyy keittiössä. ”Karo” on varsinainen linssilude, kuten tässäkin kuvaamisen hetkellä.


Vilppulan mustavalkoinen flyygelihuone on ehdottomasti talon rauhoittavin huone. Siellä tunnelma on avara, herkkä ja kaunis. Flyygelin ääressä soittamassa on tällä kertaa Gun, musiikkia rakastava sisustussuunnittelija. Gunin käsistä irtoavat ilmoille niin herkät klassiset sävelmät kuin kauniit sisustusideat.

Jatta ja Jukka Vilppulan makuuhuone on puna-valkoinen. Jatta pitää kirkkaista puhtaista väreistä valkoiseen yhdistettynä. Arne Jacobsenin munatuoli on muutama viikko sitten hankittu. Klassikko, sisustuslehdissä usein nähty.


Poikien huone on alkutekijöissään. Huoneesta puuttuu vielä sänky ja monen monet tarvikkeet. Väritys tulee olemaan turkoosi-valkoinen, ihanan Swan-tuolin värin mukaan. Valkoinen pulpetti oli aarrelöytö, tytötkin saivat samanlaisen huoneeseensa. Isoäiti Fiona oli innokas etsimään kaupoista pulpettia. Sen tuli ehdottomasti olla valkoinen ja kahden istuttava. Eläkkeellä olevan opettajattaren unelma selvästikin.


Perheen ullakkohuoneistosta löytyi sopiva huone rentoon oleiluun. Siellä on perheen toistaiseksi ainoa televisio, jota on mukava katsella nahkaiselta kulmasohvalta. Sohva kaipaa tyynyjä ja saaleja, pehmeyttä ja värikkyyttä. Huoneeseen tulee myöhemmin Jatan taidemaalaukseen kuuluvia tavaroita, kuten maalausteline ja väripaletti .Nyt taidemaalaus on tauolla muuton ja sisustuspuuhien vuoksi. Asioita on priorisoitava kiireen keskellä.



Isovanhemmat, kauniisti harmaantuneet Fiona ja Frans Hedberg asuvat Ahvenanmaalla Lapon saarella. Siellä heillä on talviasuttava huvila meren rannalla. Fiona ja Frans ovat eläkkeellä oleva opettajapariskunta. Frans jäi eläkkeelle reilut neljä vuotta sitten, Fiona tammikuun lopussa 2010. Nuorina opiskelijoina he viettivät kesiään Maarianhaminassa hotellin kesätyöläisinä. Niiltä ajoilta syntyi kaipaus takaisin Ahvenanmaalle pysyvästi. Siellä he tekivät pitkän työuran opettajina ja osallistuivat aktiivisesti kulttuuri- ja liikuntatoimiin saarella.

Fiona ja Frans matkustavat usein manner-Suomeen tapaamaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Villa Viola on paikka, jossa iso ihana perhe viettää paljon yhteistä aikaansa. Siellä myös harrastetaan monia asioita yhdessä, puuhastellaan, liikutaan, kokataan tai vain ollaan ja rentoudutaan. Frans käyttää paljon aikaansa isompien lastenlasten kanssa, kun taas Fiona hoitelee pienokaisia. Frans on innokas kalastaja, joka aika ajoin tekee kalastusmatkoja Lappiin Teno-joelle perheen miesväen kanssa. Hän mielellään kertoilee kalajuttujaan suvun pikkuväelle ja näyttää valokuvia isoista kalasaaliistaan. Fiona on kiinnostunut taiteesta ja teatterista. Hän on esteetikko ja unelmoi pystyttävänsä Jatta-tyttären tauluista näyttelyn Lappon saaren kesäturisteille.


Fiona ja Frans, Vilppuloiden isovanhemmat asuvat Outokummussa käydessään omassa huoneessa, ns. gästrummetissa, jota kutsutaan myös siniseksi huoneeksi. Isovanhemmat suorastaan kisailevat kumpi pääsee keinutuoliin istumaan. Niin mieluisa ja selälle suotuisa se on. Perheen Ossi-vauva on tyytyväisenä mummin sylissä.

Kartano Villa Vilppulan katolle tulee ihastuttava takorautainen tuuliviiri. Fiona ja Frans tekivät onnistuneen löydön maarianhaminalaisesta takomosta ja toivat sen tupaantuliaislahjana tyttären perheelle. Tuuliviirissä on aapiskukko, kuinkas muuten. Fiona ja Franshan ovat eläkkeellä olevia opettajia ja tytär Jatta liikunnanopettaja. Passaa hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti