keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Juhannusjuhlaa odotellessa

Aamun valjetessa oli kaupan edustalle ilmestynyt uusi kyltti, joka toivotti väen tervetulleeksi juhannusjuhlille. Sopivampaa paikkaa kuin Aurinkopaikka tuskin löytyisi. Kauniit puitteet järjestää juhla koko kadun asukkaille. Vilppulan asukkaat innostuivat juhlasta oitis. Mietittiin jo millaiset talkoot pystytetään juhlan järjestämiseksi. Osa aikuisista suunnittelee yhdessä lasten kanssa pienemmille suunnattua ohjelmaa ja toimintaa, osa miettii aikuisten juttuja.
Mölkkypelit, kroketit, tikkataulut, heittorenkaat ja kaikki mahdolliset lasten pelit laitetaan pihamaalle lasten iloksi. Isoa tramboliinia ei kuitenkaan oteta käyttöön ettei tulisi harmittavia loukkaantumisia innostuksen tiimellyksessä.
Jatta jumppamaikkana ohjaa yhteiset piirileikit ja jumppauttaa joukkoja musiikin tahdissa.Helppoja yksinkertaisia liikkeitä, jotka jokaisen on helppo omaksua. Mukaansatempaavaa musiikkia kehiin ja vipinää varpaisiin!!
Illan kohokohdaksi kaavaillaan juhannussalon pystytystä. Koko kadun väki kokoaa kukkasia salkoon, ja komistus sitten pystytetään yhteisvoimin.
Lapset saavat valita laulut, joita lauletaan. Fionan Mökkiläisen laulukirjasta voi olla taas kerran hyötyä, kun mietitään biisejä.
Muusikot löytyvät Villan omasta väestä, joten tässäkin asiassa ollaan omavaraisia. Ja ainahan lopuksi on ollut perinteisesti tanssia. Niin nytkin on ohjelmassa.
Juhlaan on reilu viikko aikaa, joten menun suunnittelu on jo täydessä käynnissä.
Tänä juhannuksena ei grillata makkaroita, vaan laitetaan lohikeitto porisemaan isoon kattilaan.

Tuli kesäfiilis tuosta mainoksesta, sanoi Ellen.
Kesä on luonnon tapa sanoa:
Hei, nyt rentoudutaan!

Tervetuloa Juhannus, Mittumaari !

4 kommenttia:

  1. Kutsu houkuttelee osallistumaan! Tulee varmasti ikimuistoinen Jussijuhla! :)

    VastaaPoista
  2. Jatta, tervetuloa mukaan ! Terveisin Vilppulan väki

    Ps.Kunpa sää suosisi juhlaa.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tahdon mukaan. kun ei ole iänikuisia makkaroita tarjolla,vaan oikein keittoa NAM NAM!
    Pelejä pelaillen ja herkkuja syöden aika kuluu kummasti.

    VastaaPoista
  4. Voi Maija, jos tietäisit miten sinuakin odotellaan juhlaan mukaan. Tervetuloa! Lohet on jo pyydetty Teno-joesta, ja uusi tilli kasvaa ryytimaassa hyvää vauhtia. Lohikeitto tehdään Vilppulan väen hyväksi todetulla reseptillä.

    VastaaPoista