sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Jatta puikoissa

Jatta oli homing-ihminen jo ennen kuin koko sana keksittiin. Hänestä kaikki käsillä tekeminen kuuluu normaaliin elämään. Se on elämäntapa. Jatta viihtyy isossa ihanassa villassa, kokee olevansa jopa kotihiiri. Neulomisesta on tullut hänelle mieluisa harrastus, vaikka aikaa siihen ei nykyään ole. Kolmoset vievät kaiken liikenevän ajan, ja hiihtolomaviikon jälkeen alkavat taas työt koulussa. Pienikin vapaa-aika kotona on pyhitetty neulomiselle: lapasia, sukkia ja villavaatteita tarvitaan joka lähtöön. Tämä talvi 2010 on ollut poikkeuksellisen kylmä, ja villaista on mielellään kietaistu ylle.

Jatta on selittänyt Lindalle tarkkaan mitä tämä homing-ilmiö Suomessa on. Hänestä huono taloudellinen tilanne nostaa esiin ns. pehmeät arvot. Se on myös selvästi vastailmiö nopeatempoisuudelle, kerskakulutukselle ja materialismille. Tänään kierrätetään ja tehdään vanhasta uutta. Tuunaaminen- sana taipuu jo Lindankin suussa mainiosti, ihan suomalaisittain.

Fiona-mummi toi tuliaisina ihania villalankoja Laposta Ahvenanmaalta. Itse asiassa langat ovat peräisin naapurisaarelta, jossa on iso lammasfarmi. Fionan mielestä on upeaa, että kodissa näkyy oma käden jälki. Koristus voi olla itse tehty seinävaate, taulu, omin käsin kudottu matto, mikä milloinkin. Jatta innostui muutama viikko sitten tekemään pehmeitä saaleja sänkyjen päälle. Niihin on mukava kietoutua ulkoilun jälkeen.

Vierashuoneessa Jatta, Fiona, Frans ja Ossi. Ossilla on uusi valkoinen kehto, joka on tuliainen isovanhempien Forssan matkalta. Fransille maistuu vaniljanmakuinen kahvi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti