sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Valokuvaus Villassa

Unelmien Koti-lehden toimittaja saapui aurinkoisena kevätsunnuntaina 14.3.2010 Villa Vilppulaan punaisella Volkkarillaan. Tänään koko suku valokuvataan lehden kevätnumeroon, ja samalla Villa Vilppula avaa ovensa lehden lukijoille. Jutun otsikko tulee olemaan: "Näin Gun sisusti valkoisen kartanon".

Perheet asettuivat kuvattaviksi talon eri huoneisiin. Touhua ja ääntä riitti. Pieniä vauvoja hyssyteltiin ja rauhoiteltiin, vaippoja vaihdettiin ja maitopulloja lämmitettiin. Lopulta kaikki sujui mallikkaasti, ja perhepotretitkin onnistuivat hässäkästä huolimatta.

Ensimmäisenä kuvattaviksi istuutuivat suvun vanhimmat, Frans ja Fiona Hedberg. He kertoivat elämäntarinansa nuorelle sympaattiselle toimittajalle Titalle. Elämä Ahvenanmaalla kiinnosti toimittajaa niin, että hän toivoi pääsevänsä tekemään pariskunnasta toisenkin jutun, lehden kesänumeroon. Alustavasti sovittiin, että kesällä Lapon saarella avattava Jatta-tyttären näyttely voisi olla luonteva jatko. Fransista ja Fionasta otettiin leppoisat kuvat ulkoterassilla (lämmin tila pakkasellakin) ja sinisessä huoneessa.

Talon varsinaiset asukkaat, Vilppulat, kuvattiin vanhempien punavalkoisessa makuuhuoneessa. Jatta-äiti jatkaa huomenna jumppamaikan töitään Kummun koulussa, ja Jukka-isää työstää arkkitehtitoimisto Joensuussa. Perheen isot lapset, Kasper ja Lotta käyvät koulua, ja kolmoset ovat Lindan hoidossa kotona. Jattaa jännittää kovasti töiden alku. Häntä mietityttää miten jaksaa hoitaa koti- ja koulutyöt, jääkö ylipäätään aikaa itselle. Onneksi Linda on luotettava ja ahkera kodinhoitaja, muuten hommasta tuskin selviäisi.

Yläkuvassa Hedbergien Lulu-tytär miehensä Matin ja lastensa Einon ja Amandan kanssa. Mattsonit asuvat Brysselissä Matin työn vuoksi ja nauttivat Suomi-vierailuistaan, jotka lähes aina suuntautuvat joko Lapon saarelle tai Villa Vilppulaan. Serkuksilla riittää yhteistä tekemistä sekä ulkona että sisällä. Lautapelit ovat kaikkien mieleen, usein istutaankin iltamyöhään milloin Monopolin milloin shakkipelin ääressä. Silloin popcornit ja muut naposteltavat tekevät kauppansa. Aamupalapöydässä on usein haukottelevia puuron syöjiä, unihiekkaa karistellaan ja suunnitellaan uutta yhteistä tekemistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti