sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Homing, kotoilu

Kotona puuhailu ja itse tekeminen ovat uusvanha villitys. Siihen on innostuttu myös Vilppulassa. Tehdään kotona kaikki mitä ikinä voidaan: sisustetaan kotia, ommellaan vaatteita ja kodin tekstiilejä ja neulotaan. Kodikas "homing" tuo mielihyvää ja elämyksiä, samalla se on taloudellista kukkarolle. Kotoilu on myös sitä, että yhdessä kokoonnutaan laittamaan ruokaa, keskustelemaan kirjallisuudesta tai vaikka tekemään yhdessä käsitöitä.

Perheen kodinhoitaja Linda sai kuulla Jatalta, että Suomessa nuoret perheenäidit ovat innostuneet liittymään Marttoihin. Viime vuonna uusia jäseniä tuli peräti 4000, ja ideahan on oppia tekemään kaikkea arkista kotiin liittyvää. Sienestys, marjojen poiminta, kotiruuan laitto, ompelu, leipominen ja neulominen ovat suorastaan in tämän päivän vanhemmille. Kiitos Martta-liiton näkyvyyden ja innostamisen. Lindasta tämä kaikki kuulostaa mielenkiintoiselta, jopa hieman eksoottiselta.

Lindalla peukalo ei ole keskellä kämmentä, onneksi. Hän istuu mielellään ompelemaan uusia petivaatteita vauvoille tai korjaa perheenjäsenten kuluneita vaatteita. Napin ompelua riittää, samoin vetoketjujen korjaamista. Välillä Jatta haluaa tuunata vanhoista juhla-asuistaan uudenlaisia. Silloin Lindan apu on tarpeen.

1 kommentti: